Vesivahinko voi muuttaa elämäsi
1PRO vuoto- ja kosteushälytin ennaltaehkäisee haitallisia vesi- ja kosteusvaurioita, jotka syntyvät kodin ja yritysten tilojen riskialttiisiin sijainteihin. Kun alkava vuoto havaitaan ajoissa, säästetään aikaa, hermoja ja ennen kaikkea rahaa.
Vesi- ja kosteusvaurio on poikkeuksetta ikävä tilanne kaikille osallisille, sillä ongelmasta koituu usein kustannuksia sekä vakuutusyhtiöille, taloyhtiölle, omistajalle että asukkaille. Siksi koko vesi- ja kosteusvuodon ennaltaehkäisy on erityisen tärkeässä roolissa.
Vakuutusyhtiöt korvaavat vuosittain vuotovahinkokorvauksia yli 150 miljoonaa euroa, ja määrä on kasvussa. Summa on ylivertainen verrattuna esimerkiksi murtovahinkokorvauksiin, joita korvataan noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. 1PRO vuoto- ja kosteushälytin on merkittävässä asemassa muuttamassa korvattavien vahinkojen määrää pienemmäksi.
Noin 60.000 vuotovahingosta korvataan noin 38.000 kappaletta, joten vakuutusehtojen ulkopuolisia tapauksia on siis yli 20.000. Näissä tilanteissa asunnon tai kiinteistön asukas/omistaja maksaa kaikki syntyneet kulut itse. Kun vakuutusyhtiöiden maksama vuosittainen korvaussumma lähentelee jo 200 miljoonaa euroa, on omistajien ja asukkainen osuus kaikista syntyneistä vuotovahingoista jopa 150 miljoonaa euroa.
Kun vuokralainen aiheuttaa vesivuodon huolimattomuudellaan, jää kustannus yleensä omistajan maksettavaksi, mikäli vuokralainen ei kykene maksamaan tuhansien, kymmenien tuhansien tai jopa satojen tuhansien eurojen vahinkoa. Vaikka asukkaat eivät itse olisikaan korvausvelvollisia, aiheutuu vuotovaurion korjauksesta aina haittaa ja kustannuksia myös heille. Esimerkiksi pelkästään sijaisasunnon etsiminen, hankkiminen ja edestakainen muutto käyvät hermojen lisäksi kukkaron päälle.
Siksi 1PRO vuoto- ja kosteushälytin on ehdottomasti taloudellisin ja helpoin keino huomata vuodot jo hyvissä ajoin ennen vakavan ja kalliin vesi- tai kosteusongelman syntyä.
Monet vakuutusyhtiöt ovat ottaneet vesivahingot todella vakavissaan, sillä ne ovat niin suuri menoerä joka vuosi. Monet Suomen suurimmat vakuutusyhtiöt tukevatkin Vakuutusyhtiöiden keskusliiton hyväksymän ja suositteleman 1PRO vuoto- ja kosteushälyttimen hankintaa antamalla tuntuvia maksualennuksia niin kiinteistö- kuin kotivakuutuksestakin!
OY ONE-PRO AB
Puutarhatie 20 A |
PUHELIN Puh. keskus (09) 231 500 50 24/7 HELPDESK 0600-41099 |
YHTEYDENOTTO |